Alun alkua vai lopun alkua? Se jää nähtäväksi.
Olen 20 -vuotias nainen, jonka maailma muuttui silmänräpäyksessä työhöntulotarkastuksen verikokeiden tuloksia tarkistellessa.. Löytyi se, mitä ei odotettu löytyvän, eli Tyypin 1 Diabetes LADA (Latent Autoimmune Diabetes in Adults).
Viikko sitten, kun lääkäri ojensi minulle sairauslomalapun tuoreeltaan löydetystä diabeteksesta, ajattelin, että kyllä minä vielä tästä unesta herään ja palaan taas takaisin entiseen elämääni, terveenä. Ehkä on pieni mahdollisuus koetulosten sekaantumisesta ja saankin omat "terveenpaperini" takaisin, joissa kaikki oireet kuitataan stressillä!? Toisin kävi.
Heräsin ja ymmärsin elämäni muuttuneen. Tulen aina heräämään diabeetikkona. Ensimmäiset päivät ensishokissa ajattelin, että johan nyt on huono vitsi. Lyödä nyt parikymppiselle, piikkikammoiselle ja erittäin huonon matematiikan omaavalle naisenalulle diabeetikon paperit käteen! Ja vielä Ykköstyypin paperit! "En mä tällaista halunnut, enhän mä nyt voi olla diabeetikko?".
Sisäistääkseni uuden sairauteni halusin tietää Tyypin 1 Diabeteksesta kaiken jo ennen ensimmäistä diabeteshoitajan tapaamista. Pahimpaan tiedonjanooni kulutin tunteja tietokoneen äärellä tutkien Diabetesliiton sivustoja ja etsien kaikenlaista tietoa koko sairaudesta. Huomasin, miten vähän oikeastaan edes tiesin diabeteksesta...
No viikko kului kuitenkin, ja tässä sitä ollaan ihmettelemässä, miten
piikkikammoineni olen vielä tajuissani! Neulakammo on kyllä varissut
hiljalleen jo ainakin lievemmäksi, mutta matikkapääni suhteen olen
edelleen aivan hukassa! (Onnekseni diabeetikko pärjää melko pienellä
laskuopilla..) Huomasin myös, miten vaikeaa on löytää oikeanlaista ja tsemppaavaa vertaistukea netistä.. Blogeja löysin pari, mutta viime päivityksistä oli jo aikaa.. Keskustelupalstoilla hääriminen tuntui myöskin ajanhaaskaukselta, joten päätinpä tehdä asialle sitten itse jotain! Ja tässä sitä nyt sitten on! :) Toivottavasti blogini auttaa ehkä jotakuta toista, joka painii samojen ongelmien äärellä!
En aiemmin ole juurikaan lukenut blogeja, (saatika ajatellut itse päätyväni tähän kirjoittamaan yhtä) joten tämä bloggaus on minulle yhtä uusi juttu kuin tuore diagnoosikin! Eli anteeksi jo etukäteen oleva ja tuleva alkukankeus Ykköstyyppinä bloggaamisesta! Mutta päivä kerrallaan..!
Sokerihuuruisin terveisin,
Elina
Moikka sokruelina!
VastaaPoistaIhan alkuun harmittelut. Paska mäihä koko ykköstyyppi. Mä en toivo tätä sairautta edes mun pahimmille vihollisille. Kiva että aloitit blogin kirjoittamisen, sillä tosiaan näitä suomalaisia d-blogeja ei pahemmin ole.
Mä ite sairastuin diabetekseen pikkasen vajaa kolme vuotta sitten 23 vuotiaana. Koko homma tuli puskista ja yllättäen. Eihän mulla ollut edes mitään tietoa koko sairaudesta! :o Tai no joo sen verta, että insuliinia pitää pistää ja verensokerit jotain laapalaapa. Myönnän ihan rehellisesti, että koska sairaus ei ennen mua millään lailla koskettanut ei se mua myöskään kiinostanut pätkän vertaa. Nyt on vähän toinen ääni kellossa.
Alku oli kauheaa! Pelkäsin ja itkin ja raivosin ja kielsin. Sua ei varmaan juurikaan lohduta kun sanon, että kyllä se kaikki helpottuu. Sairaus ei mihinkään katoa, se on fakta, mutta homma käy helpommaksi ajan kanssa. Myönnän, että edelleen kaikki tuntuu opettelulta ja harjoittelulta tän sairauden kanssa. Urheilut, syömiset, insuliinit ja mittailut. Musta tuntuu, etten mä ikinä voi oppia tuntemaan mun sokereita niin etteikö mun tarvisi koko ajan olla miettimässä ja mittaamassa. Helpompaa toki tämä on kun alkuun. Ehdottomasti. Kaikkeen tottuu ja turtuu :P Homma tuntuu jo omalta jutulta kaikin puolin. Yritän pitää homman hanskassa, mitata sokerit ja pysyä fiksuissa lukemissa.
Mua inhottaa se, että joka puolella toitotetaan sitä, että diabeteksen kanssa voi elää ihan normaalia elämää. Paskanmarjat voi! Voi elää ja elämää, mutta ei se ole samanlaista kuin ennen. Sun pitää osata suunnitella asioita ja miettiä menemisiä. Et voi samalla lailla lähteä ja temmeltää, olla syömättä tai vetää perseitä tai muuta vastaavaa mihin oot saattanut tottua "terveinä vuosina". Sen kun hoksaa niin homma helpottuu. Tulee sinuiksi sen kanssa, että vaikka sairaus ei määrittele sua niin se on kuitenkin osa sua koko loppuelämän. D:n kanssa voi (JA PITÄÄ!) elää, mutta se on fakta että jokaikinen päivä sun pitää muistaa pitää huolta itsestäsi tän sairauden takia.
Mulla elämä muuttui radikaalisti sairastumisen myötä ja sen jälkeen puhun ajasta ennen ja jälkeen diabeteksen. Mun kaveripiiri muuttui, koko mun elämäntapa muuttui ruokailusta aina vuorokausirytmiä myöten. Tätä mä en harmittele, koska elän fiksumpaa, terveempää (!!!!) ja terveellisempää elämää nyt kuin ennen diabetesta. Pitää löytää ne hyvät puolet, koska kyllä se aurinko risukasaankin paistaa :)
Ja onhan tämä aikamoinen voimavara, tavallaan. Tiiäks!?!
Mä oisin lähettänyt tän sulle ihan meilitse, mutta en löytänyt osoitetta. Jos susta tuntuu siltä niin musta ois kiva vaihtaa pari meiliä aiheeseen liittyen, koska ns. vertaistukea mulla ei ole missään vaiheessa ollut (vaikka muuten läheisiä välittäviä ihmisiä kyllä onneksi!). Eli jos tuntuu siltä, niin mun s-posti on: paskapuhetta(a)hotmail.com
T: R
Hei R !
PoistaKiitos kommentistasi, ihana huomata, että tästä blogi-ideasta tykättiin! Minuun voi ottaa yhteyttä osoitteeseen ykkostyyppi@gmail.com. Sinne voi jättää palautetta blogista yleisesti, risut ja ruusut ja vertaistuet tietty! :)
- Elina
Jee! Ihana et kirjotat blogia. Vaikka en voi antaa vertaistukea, enkä jakaa omia kokemuksia, luen kuitenkin mielelläni sun kirjoituksia ja tsemppaan :) Tunnen diabeetikkoja kaveripiireistä, ja yhtä hyviä tyyppejä ne on kun muutkin, jopa fiksumpia(!) monessa tilanteessa. Kaikkeen ne aina lähtee mukaan, diabetes vaan kulkee siinä sivussa. Voimia ja elämäniloa sairaudenkin kanssa! Jemina
VastaaPoista