Happily ever after

Mistä onnellisuus tulee?
Mihin onnellisuus katoaa?

Suomalainen lausahdus, jonka lopun saa kukin määrittää itse; Onnea on... Monelle onnea on olla esimerkiksi terve ihan päästä varpaisiin. Kuuntelin kerran radiosta haastattelua, jossa haastateltavalta kysyttiin mikä on tärkeintä elämässä ja mitä ilman et voi elää? "Terveys" Haastateltava vastasi.
Se sai mut miettimään paljon. Tekeekö terveys siis onnelliseksi?
Mulla on sokeritauti josta ei parane, oonko mä nyt enään virallisesti terve ollenkaan, vai onko mulla diabetes aina terveyden tiellä? Jos ei oo terve kaikkien mustavalkoisten kriteerien mukaan, saako silti olla onnellinen terveydestään vai onko sitä?
On! 

Mulle on sattunut kaikenmoista vuosien varrella ja menneisyyteni on ollut todella värikäs, ehkä joskus epäreilukin, mutta todella opettavainen. Oon kasvanu jollain näkymättömälla tasolla sataviistoistavuotiaaks, tasolla, jota ei voi kuvailla. Viimeisin myllerrys oli tämä D, joka sekin on vain opettanut ymmärtään kuinka paljon on asioita, joille et voi mitään. 
En voi sanoa itseäni viisaammaksi, en  henkisesti aikuiseksi, mutta voin sanoa, että olen oppinut paljon. Tärkein oppimani asia on, että onnellisuus on vain ihmisten päähänpinttymä. En sano ettei onnellisuutta ole, vaan että se pitää opetella näkemään vaikka elämä ahdistaisi keuhkotkin kasaan. Onnellisuus on näkymätöntä, mutta sen voi silti nähdä ja opetella näkemään.

Me aikuiset esimerkiksi välillä mietimme oliko lapsuutemme onnellinen? Minusta pitäisi edelleen ottaa mallia lapsista ja siitä taidosta olla onnellinen ihan pienenkin asian tähden. Lapsena oltiin onnellisia, kun sai tehdä ensimmäisen lumienkelin, miksi nyt emme voi olla onnellisia ennenkuin omistamme koko pihan? Lapsena maailman parhaat tumput oli värikkäät ja lämpöiset, nyt parhaat käsineet ovat ne joiden kääntöpuolelta löytyy tietyn vaatemerkin lappu, joka osoittaa, että ne olivat varmasti kalliit, vaikkeivät niin lämpimät. Me ihmiset olemme siitä hölmöjä, että ajattelemme onnellisuuden tulevan automaattisesti sitten kun jotain on saavutettu ja että nimenomaan pitää ensin saavuttaa, jotta voi olla onnellinen sitten "myöhemmin"... Loppujen lopuksi, et voi omistaa onnellisuutta ikinä.

Haluan vain sanoa, että älkää asettako onnellisuutta. Olkaa sitä. Oli se onnellisuus sinulle sitten lumisateen ihailemista lämpöisen peiton alta tai mitä vain. Minun onnellisuuttani ei estä olleet tai menneet, haluan ja aijon olla onnellinen juuri nyt näillä eväillä. Yhtä tuttavaani lainaten; "Ajattele niin, että kaikki mitä sinulle tapahtuu, on parasta, mitä sinulle voi tapahtua!" Opetellaanpa kaikki hieman erilainen näkövinkkeli ja huomataan ensin se pallon positiivinen puoli ja siitä voimaantuneena kummastellaan koko palloa. :)

Kipuja, kammoja & koruja

Viimeksi olikin puhetta niistä lisäsairauksista ja kaikesta mille sokeritauti voi altistaa herkästi... Olisi pitänyt koputtaa puuta - Taas !

Jännetuppitulehdus, vielä tarkemmin Värttinäluun puikkolisäkkeen alueen jännetuppitulehdus. Lääketieteellisesti minä tajuan jännetuppitulehduksesta sen verran, että kipeää tekee, oli kivun aiheuttaja nimeltään mikä vain.

Tällä viikolla minulla oli maanantai vapaa, joten aloitin työviikkoni vasta tiistaina (vuorotyön mahteja, maanantaivapaat!). Puolenpäivän aikaan rannettani alkoi pakottamaan, mutta annoin sen olla, kun ei vielä kokoaikaa pakottanut. Keskiviikkona kipu alkoi olla voimakkaampaa ja tietyt asiat, esimerkiksi tietokoneen hiiren käsittely tuntui tosi pahalta, niinkuin kirjoittaminenkin ja monet muut arkiset työhommelit. Iltaa kohden päätinkin siinä siirtää seuraavan päivän työvuoroni iltavuoroksi, jotta pääsin kotikaupungissani aamulla ajoissa lääkärille ja siitä vielä töihin Tampereelle ajoissa (työmatkaani kun menee 1,5h per päivä). Aika nopeasti epäilinkin ranteessa olevan jotain jännetuppitulehduksen tapaista, mikä on näin parturi-kampaajien työssä hyvin yleistä.. Nopea googlaus aiheesta ja Niimpäniin! "Sokeritauti altistaa jännetuppitulehdukselle..."
Lääkäri totesikin melko nopeasti ranteitani pyöriteltyään, että mikä ranteissani on vikana. Minulla kun ei ikinä ennen ole ollut mitään ongelmaa ranteideni kanssa, ennen tätä viikkoa. Eikä ennen diabetesta. Mietinkin tässä vain, että voiko tämä diabetes oikeasti olla jo osillaan tässä diagnoosissa, vai onko kyse vain huonosta yhteensattumasta? Tiedä häntä! Inhottavinta tässä jokatapauksessa on, että kipu säteilee koko käsivarteen ja toinenkin käsi näyttää osaavan saman kivun.. No, ei auta kuin lepo ja lääkäri määräsikin yli viikon kestävän sairausloman.. Eli hyviä leffaideoita otetaan vastaan! ;)

Toinen ensimmäinen minulle uusi juttu oli viimeöinen hypoihin herääminen. Heräsin ja olo oli todella kumma, mutta jotenkin kaiken väsymyksen seasta arvasin sen johtuvan varmaankin matalista sokereista ja onnistuinkin kävelemään (seiniä pitkin) keittiöön tankkailemaan sokereita. Vähän tuo  yöhypoilu ajatuksena säikäytti, mutta onnekseni sentään heräsin, eikä mitään sen suurempaa kohtausta päässyt tapahtumaan. Mehulasillisen juotuani, kun onnistuin kaiken uni- ja hyposekavuuteni jälkeen mittaamaan verensokerini, näytti mittari 3,3. Olo oli todella sekava, näkökenttä hypähteli ja pelkkä fakta yöllisestä matalasta verensokerista pelotti, ne kun voivat olla hengenvaarallisiakin, jollei niihin herää.. 

Nuo matalat verensokeritkin ovat aika kummallisia. Välillä oireilen selkeästi hypoja verensokerin ollessa esimerkiksi 4,5 ja toisinaan kun verensokeri tippuu vaikka 3,2:een on olo ihan normaali... Mistähän sekin johtuu?
Matalin verensokerini tähän asti on tainnut olla 2,2. Ensin takkusi ajatus ja sitten tulikin jo todella huono olo, kylmäkuumakylmäkuuma, tuskahiki, voimattomuus, tärisyttää, vapisuttaa ja tajunnan taso alenee.  Äkkiä SOKERIA!

Aijemmin tosiaankin ajattelin, kun kuljen paljon yksin jokapaikassa, että sellainen Diabetes -ranneke voisi olla hyvä. Lähipiirini muistutteli kanssa, kuinka hyvä sellainen minulla olisi olla. Sitten mieleni muuttuikin. Talvi tulee, tulee pitkähihaiset paidat, takit ja hanskat ranteiden suojaksi, jos jotain minulle sattuisi kuinka moni ihminen hoksaisi tutkia ranteeni mahdollisen sairaskorun varalta? Ei varmaan yksikään keskellä pakkasta?
Sen jälkeen sainkin tämän tähänastisista mittauksistaa  matalimman, Vs 2,2. Mitä jollen olisikaan istunut kaverini autossa silloin, vaan bussissa keskellä hälinää ja taju olisikin lähtenyt? Ja toisaalta, auttaa se ranneke ainakin hoitohenkilökuntaa? Hmm..
Ranneke rupesi sittenkin kutkuttamaan ja pian huomasin selailevani jo erilaisia rannekkeita! Oho, eipäs ne olekaan hassumman näköisiä ja liikaa huomiota herättäviä, no, kokeillaan!

 Ja kappas vain! Tällaisen Diabetes -rannekkeen kävin noutamassa tällä viikolla postista! :) Vähän se on vielä hivenen suurenoloinen, mutta keikkuu ranteessa pienennyttämistä odottaen! Kuvan ylempi rannekoru on vanha magneettikoruni. 

Ja pahoittelen, ettei viime postauksessa mainitsemani labrakokeiden tulokset olleet tulleet vielä tätä postausta kirjoitellessani! Niiden saavuttua, lupaan vähän aukoa labratestien tuloksia, mikäli minäkään niitä tulen ymmärtämään! :)

Ensikertaan toivottavasti positiivisemmissa merkeissä! :)

Käymme yhdessä ain

Mä oon varmaan koko Suomen sitoutumiskammoisin ihminen kaiken suhteen.

En halua mitään sitovia juttuja, oli ne sitten mitä ikinä tahansa.

Ja nyt sitten kuitenkin pitäisi sitoutumiskammoisena ihmisenä olla naimisissa diabeteksen kanssa koko loppuikä?

Koska liittomme D:n kanssa on vielä tuore, oli viime keskiviikkona ensimmäinen lääkärikontrollini. Siellä kysellään kuulumiset ja jaksamiset, katsellaan vähän miltä ovat verensokerit näyttäneet viime käynnistä, mietitään yleisesti hoitoa ja katsellaan labrakokeiden tuloksia.. Niin, tai niinhän sen kuuluisi mennä.. Tämä tyttö kun unohti labrakokeet tyystin ja muisti käydä verikokeissa vasta samaisena aamuna. Ja kuten arvata saattaa ei unohtelu loppunut tähänkään.. Matkalla lääkäriin muistin unohtaneeni myös verensokeripäiväkirjan kiireessä kotiin. Eli juurikin sen vihkosen, minne minun ainakin kuuluisi kirjoittaa säntillisesti kaikki verensokeriarvoni ja insuliinimäärien pistämiset.. Sillälailla!

Kuvaavin sana lääkärikäynnistä kokonaisuudessaan on varmaankin sana myllertävä. En tiedä onko se edes sana, mutta kuvaavin se silti on.. Myllertäväksi sen kontrollikäynnin teki se, että kuulin ja omaksuin paljon uutta  (ottaen siis huomioon että noin 5 kuukautta sitten en tiennyt mitään diabeteksesta). Laboratoriokokeilla ja kontrollikäynneillä seuraillaan muunmuassa keliakian riskiä, mitä en tiennyt. Toivottavasti sitä ei ole, eikä tule. Pitkäaikaissokerit pääsevät myös syyniin lääkärin silmän alla. Niitä tutkitaan, koska ne kuvaavat parhaiten hoidon onnistumista ja niitä seurailemalla voidaan hyvin puuttua esimerkiksi lisäsairauksien ennaltaehkäisemiseen. Lisäsairauksien listahan on diabeteksen kohdalla pitkä ja synkkä. On silmänpohjien rappeutumista, sydän- ja verisuonisairauksia ja kaikkea muuta mitä en halua edes muistella.. Onneksi niitä esiintyy 'vasta' kun diabetesta on sairastanut monia vuosia, eikä niitä juurikaan esiinny ennen viidettätoista sairausvuotta ykköstyypeillä.

Loppujenopuksi on se aika ankaraa, että yhtäkkiä onkin diabetes ja seuraavassa hetkessä jo vähän totutellaan ajatukseen, että kun diabeteksen kanssa elää parisenkymmentä vuotta niin alkaakin jo paukkua.. Ja sen kanssahan on elettävä, tästä liitosta kun ei eroa saa hakemallakaan!

Joten taidanpa tästä lähteä mittailemaan sokereita ja vaikuttamaan tulevaan! ;)