Rehellisesti, mä oon niin unohtanut koko blogin. Tällä kertaa vuodeks! Eli NÄIN hyvä mä oon kirjotteleen blogia säännöllisesti.. Tai tekeen ylipäätään mitään mitenkään säännöllisesti! Elikkäs, viimesin kirjotus täällä näytti olevan 28.11.2014, joten koitan loiventaa tätä omatunnon terävää piikkiä rustailemalla tänne "taas" jotain sekalaisia kuulumisia!
2015 Oli melkonen vuosi, jollain tapaa mun elämässä tapahtu monenlaisia käännekohtia, ihan yleisellä tasolla, työelämässä ja diabeetikkona.
Alkuvuodesta mulla oli aivan järkyttävä stressi, töitä oli ehkä vähän liiaksikin, mun olkapää oli tosi huonona (mitä ei pitkät työpäivät helpottanut juurikaan) ja koitin vaan pitää itseni kasassa.. No sokerithan siitä lähti sen stressin myötä nousuun.. Hobis (HbA1c eli pitkäaikainen verensokeri) ampas raketin lailla reippaasti kohti otsonikerrosta, josta sitä on nyt pikkuhiljaa koitettu saada alaspäin.
Helmikuun lopulla, kun hektisin stressi oli pikkuhiljaa (muka) tasaantunut, keksin siinä sitten lähteä maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Helsingissä hiusmessujen yhteydessä järjestettäviin partureiden SM -kilpailuihin kisailemaan miestenhiustenmuotoilusarjaan. Eli lisää pökköö pesään ja lisää stressiä! No kisat meni hyvin ja alkuvuosi jatkui hirveällä hulinalla. Työelämässä meni oikein loistavasti, mut palkittiin jopa vuoden tulokkaaksi ja ura eteni paremmin kuin olisin ikinä voinut ujosti toivoakkaan! Olin mielestäni menossa oikeaan suuntaan!
Mut rehellisesti, sen kaiken hienon ja uuden elämänmullistuksen alla stressi paino mua tosi lujaa alas. Olkapää kiukutteli, kisasaavutusten aiheuttama paine stressasi ja mun verensokerit oli kokoajan ihan pilvissä. Hypereiden myötä kärsin paljon korkeiden sokereiden oireista. Janotti kokoajan, näläntunne katosi lähes täysin ja loppujen lopuksi kaikki kuvotti.. Vähitellen se meni siihen, että kunnon yöunet oli vain kaunis muisto, en saanut nukuttua kunnolla kuukausiin. Sen lisäksi join vettä noin 4-7l päivässä, unohtelin syödä (saatika pistää insuliinia) ja paino alkoi pudota. Ensin siihen painon pudotukseen ihastui ja syömistä alkoi säännöstellä fiiliksen (ei järjen!) mukaan, kunnes lopulta sä olit henkisesti ihan rikki ja fyysisesti ihan romahduksen partaalla. Otin asian puheeksi lääkäreiden kanssa ja asioita alettiin pikkuhiljaa korjailla yksi kerrallaan ja sokereiden laskiessa elämäkin alkoi taas maistua paremmalta :)
Kevään edetessä kohti kesää mä tutustuin ihan mielettömiin uusiin tuttavuuksiin, ystäviin ja ihmisiin. Saan olla kiitollinen, että löysin mun elämään näin hienoja ihmisiä vielä lisää! Keväällä aloin miettiä mun prioriteettejä uudestaan ja asetin mun läheiset etusijalle. Aloin viettää aikaa enemmän ystävien, perheen ja kavereiden kanssa ja aikaahan keksittiin viettää vaikka missä! Vaikka lomaa en kesällä pitänytkään, niin silti kerettiin käydä kiertämässä muutamat festarit, mökkeiltiin ja oltiin paljon ulkona.. Mutta kuten kaikella, oli tälläkin jatkuvalla menemisellä hintansa. Hobis pysytteli edelleen korkealla, vaikka pientä laskua olikin jo havaittu, mutta ei tarpeeksi..
Syksyn mittaan korkeiden sokereiden edelleen vallatessa mun maailmaa, aloin oikeasti miettiä kaikkia mahdollisia keinoja omaan arkeeni sokereiden pudottamiseksi. Insuliinipumppu! Se oli jo aijemmin keväällä kumottu multa täysin, että mulla ei ois kuulemma mitään mahdollisuuksia siihen. Lääkäreiden harmiksi mä en luovuta kovinkaan helposti ja olin päättänyt, että haluan sen pumpun. Sopivasti mulla olikin siinä kuukauden sisällä lääkärikontrolli ja nostin siellä insuliinipumpun pääaiheeksi. Halusin sen. Olin tullut siihen tulokseen, että mä kerrassaan vaan tarviin sen. No sit mä sain sen, meni kuukausi ja toi mollukka asennettiin ensimmäisen kerran! (Jos jotakuta kiinnostaa, niin mullon käytössä Animas Vibe -insuliinipumppu.)
Ensimmäinen kuukausi meni todella hienosti pumpun kanssa, sain sensoroivan pumpun, joten sokerikäyriä oli hauska seurata pumpun näytöltä suoraan. Jaaaa sitten se kääntöpuoli.. Siinä tosiaan meni se kuukausi, ennenkun jouduin ensimmäisen kerran elämässäni ketoasidoosiin. Eli happomyrkytys. Eli sairaalahoitoon kolmeksi päiväksi. Kaikki johtui siitä, että mun insuliinipumpun kanyylin pieni muovinen putkiosa oli taittunut tuntemattomasta syystä mun ihon alla 90 asteen kulmaan, mikä esti insuliinin pääsemisen mun kroppaan.
No, siitä meni TASAN VIIKKO, niin jouduin uudestaan ketoasidoosiin. Sama syy, eli tuntemattomasta syystä kanyyli taittunut 90asteen kulmaan ja en saanut insuliinia. Tällä kertaa ketoainelukemat oli 6,8 edellisellä kerralla 5,9. Kun viikkoa aijemmin jouduin sairaalaan, olin oksentanut kerran, luulin vaan olevani kipeä, kunnes mittasin ketoaineet. Tällä kerralla oksensin kolme tuntia, ajattelin naiivisti sen olevan jotain vatsatautia tms, kun en ollut kotona, eikä ollut ketomittaria mukana.. No eihän se sitä ollut, äiti soitti ambulanssin ja sillä kerralla lähdettiinkin suoraan teho-osastolle.
Eikä ollut viimeinen kerta. Kerta kiellon päälle vielä uudenvuoden yönä. Otin marraskuun alussa koiranpennun, joten en tiennyt kuinka 5kk vanha koiranpentu tykkää rakettien paukkeesta, niin vietin uuden vuoden selvinpäin kotona, Onneksi! Yöllä heräsin kuvottavaan oloon ja vanha tuttu oksentelu alkoi. Mittasin ketoaineet ja ne olivat koholla.. Sama kaava. Onneksi muutin joulukuussa parhaan ystäväni kanssa yhteiseen asuntoon, joten kämppikseni pääsi soittamaan mulle ambulanssin. Tehoseurannassa ketoasidoosille löytyi taas sama syy. Kanyyli taittunut. Taas. Tultiin siihen lopputulokseen lääkäreiden kanssa, et vaihdetaan mun kanyylit metallisiin, ei pitäis päästä vääntymään mutkalle ihon sisällä, ei millään!!
..Paljon muutakin kerkesi tapahtua 2015, itseasiassa niin paljon, että niistä jutuista kokoaisi jo jo yhden elämänkertakirjan. Mutta, toivotaan että vuodesta 2016 tulisi hiukan rauhallisempi! Mulle sopisi vallan hyvin vuosi ilman yhtäkään TAYS -reissua. Tähtään siihen, ei muita toiveita!
Ens kertaan!
-E
