Hetken täytyy olla ja ihmetellä arkea, että keksii taas kirjoiteltavaa! Ja tässä sitä taas tulee, tällä kertaa Hiilareista!
Jos myös sinulla on huono tuuri ja sulla on myös tyypin 1 diabetes, tulee sinun laskea joka aterian sisältämät hiilihydraatit ja annostella (eli pistää) insuliini hiilarimäärän mukaisesti. Kovimmankin nälän iskiessä sinun pitää myös malttaa odottaa ja mitata myös verensokerisi ennen ruokailua, jotta voit annostella oikean insuliinimäärän myös verensokeria kohden. Ja sitten - Hyvää ruokahalua!
Ja kyllä, diabeetikot saa syödä sokeria ja muitakin ruokia, ihan siinä missä muutkin! Tietenkin monipuolinen ruokavalio on aina se suositeltavin, mutta kyllä mä ainakin elän ja syön myös tilanteiden mukaan.
Esimerkiksi tässä yksi päivä kahvitellessani kavereiden kanssa päätimme käydä eräässä pikaruokaravintolassa ja ajattelin tilata pehmiksen suklaakastikkeella hyvän päivän päätteeksi. Muistinpa kuitenkin, ettei mulla oo hajuakaan, että mitä pehmis suklaakastikkeella sisältää hiilareita. Hiilareita kun saa ja tosiaan täytyykin syödä! Kassalle päästessäni kysäisin asiaa ja sain nuorelta kassaneidiltä kummastelevan katseen. Ajatus paistoi suoraan kasvoilta: "Tää tulee mäkkäriin, tilaa pehmiksen ja utelee hiilareita. Noh, kai ne on si katottava!". - Niimpä, minä tässä sillä välin katselen ilmettäsi ja ihailen reipasta asiakaspalveluhenkisyyttäsi...
Aijemmin, ennen diabetestäni, en olisi ymmärtänyt itsekään! 'Jos laskee hiilareita, niin miks tulla hampurilaispaikkaan, haloo'. Aivan, nytpäs ymmärrän! Hiilihydraattimääriä joutuu laskemaan muutkin kuin painoaan tarkkailevat, karppaajat tai painonvartijat. Minä lasken niitä myös, vaikkein edellisiin koe kuuluvanikaan. Toisaalta on myös hassua, että ravintola-alalla työskentelevät (oli se sitten pikaruokaravintola tai mikä vain) eivät aina tätä muista. Se ei lisää asiakkaiden mukavuutta tulla toistekin, jos kassalla peitellään huonosti närkästynyt ilme lisävaivasta. Itselle tulee myös hieman kiusaantunut olo, koska näin alkuun kaikkien ruokien hiilarimääriä ei voi vielä tietää, eikä muistaa.. Mutta onneksi pehmis on aina hyvää ja ympärillä ystäviä!
Toisaalta sattuipa kerran mukavastikin! Diabeteshan on sairaus, josta ei puhuta. Sitä podetaan olohuoneen nurkassa, kaupassa, hississä, töissä ja harrastuksissa, mutta siitä ei puhuta. Ei puhuta, ennenkuin jäät "kiinni" juuri ennen pistämistä tai Hypon oireiden ilmaantuessa tai-tai-tai.. Mutta Shhh, ei kerrota muille?
Kävin myös eräänä toisena päivänä kahvilla kaverini kanssa. Ei oltu nähty pitkään aikaan, eli höpötellessä meni tunti jos toinenkin ja nälkähän siinä taas yllätti! ;) Oli sunnuntai, joten vieressä auki oleva Subway -ravintola vaikutti heti loistoidealta. Taas tiskille näyttämään nälkäiseltä ja mietteliäältä. "Hmm, tuo näyttää hyvältä, mitähän siinä on hiilareita?", tällä kertaa kassaneiti tarkisti hiilarit ilman kummastunutta ilmettä! Jes! Kaveriani hieman hymyilytti vieressä, mutta tätä tämä elämäni nykyään on. Kassaneiti oli kuitenkin sen verran utelias ojentaessaan ravintosisältöluetteloa, että kysyi kohteliaasti, miksi halusin hiilarimäärän tietää. Kerroin tuoreesta diabeteksestani ja hän kertoi itsekin kärsivän samasta sairaudesta ja lisäksi hän kertoi vielä mitä hän itse pistää insuliinia samalle aterialle tietyillä lisäkkeillä!
Ensireaktioni oli ihan että Vau! Kyllä tästä sittenkin puhutaan avoimesti!
Diabeetikko nyt, Diabeetikko huomenna ja Ykköstyyppi aina. ;)
maanantai 26. elokuuta 2013
torstai 15. elokuuta 2013
Mitä?Missä?Mikä? TÄH!
Ensimmäisenä, Kiitos monista ihanista palautteista! Pitää heti kiittää ja kumartaa kaikkia luki- ja tukijoita! ;)
Toisena, jos joskus heität läpällä kaverille viikkoja jatkuneista oireista, et "mullon varmaan joku diabetes, kun juon vettä litroittain kokoajan!" -Niin koputtakaa sitä puuta. Jooko?
Aivan - Niin mitkä oireet?
Viikkoja kärsin kaikista diabeteksen oireista tietämättäni. Mitä itse ajattelet, että miltä Diabetes tuntuu? Niimpä, ei sitä osaa ajatella, enkä mäkään taida tietää sitä vieläkään! Jotenkin sitä on aina ajatellut, että ne ihmiset, jolla on nuoruustyypin diabetes, niillä on ollut se aina. Piste. Ja kakkostyypin diabeteksen saa, jos on keskivartalolihava ja vanha ja se on geeneissä. Piste.
"Ja hei? Mä oon kaksikymmentä, ei se nyt oikeesti voi mulla olla? Joojoo, samat oireet, mut haloo, eiks kaikilla oo hirvee jano kesällä? Kaikki muutkin juoksis vessassa, jos joisivat 3-4 litraa vettä päivässä? Joo, ehkä mä oon vähän laihtunut kun hirvee stressi päällä ja samalla juon niin paljon, ei haittaa et paino putoo! Mua varmaan väsyttääkin sen stressin takia ja koska stressaan, mulla on maha kipee. Ja koska oon väsyny ja juon paljon ja unohdan syödä (koska nälkä ei tunnu) niin siks mua varmaan heikottaakin näin paljon? Eiks nii? Tää johtuu vaan stressistä, ei mulla nyt OIKEESTI hei voi Diabetes olla!"
- Mutta kyllä Elinalla nyt on diabetes. Kyllä nämä kaikki ovat diabeteksen oireita, ne voisi laittaa ehkä myös stressin piikkiin, mutta verikokeet puhuivat puolestaan ja hoidon alettua kaikki oireet myös katosivat! Vaikka Elina onkin vain kahdenkymmenen, voi haima lopettaa insuliinin tuotannon ilman lääketieteellistä järkevää syytä. Oireina minulla oli tosiaan kaikki nuo edelliset, mutta mielikuvitukseni sai ne lohduttavasti samaan pieneen oravanpyörään, mihin ei edes diabeteksen ajattelu mahtunut.
Diabeteksen diagnosoimisen jälkeen on elämässäni tapahtunut Iso muutos, isolla i:llä, I niinkuin Insuliini. Arjessa on paljon muuttunut, mutta vielä enemmän parantunut!
Alkuun piikkikammoisena oli ihan hirveä ajatella, että jokaisen hiilihydraattipitoisen ruuan mukaan täytyy annostella oikea pikainsuliinimäärä ja pistää sen mukaan aina ennen syömistä. Aamuisin ja iltaisin pitää pistää pitkävaikutteiset insuliinit ja muistaa alkuvaiheen (aivan liian useat) sokerinmittaukset, eli pistämistä sormenpäihin tiedossa ja Paljon! Ensimmäinen ajatus oli, että AU, piikkikammoisen päivät paratiisissa! Onneksi kaikki on nykyään niin helppoa ja tekniikan ansiosta niin kätevän ja ihanan pientä, esimerkiks just ne neulat! ;)
Ja miten voikaan pieni pistäminen parantaa yleistä vointia näin paljon! <3
Ps. Se mikä ei tapa, se vahvistaa!
Toisena, jos joskus heität läpällä kaverille viikkoja jatkuneista oireista, et "mullon varmaan joku diabetes, kun juon vettä litroittain kokoajan!" -Niin koputtakaa sitä puuta. Jooko?
Aivan - Niin mitkä oireet?
Viikkoja kärsin kaikista diabeteksen oireista tietämättäni. Mitä itse ajattelet, että miltä Diabetes tuntuu? Niimpä, ei sitä osaa ajatella, enkä mäkään taida tietää sitä vieläkään! Jotenkin sitä on aina ajatellut, että ne ihmiset, jolla on nuoruustyypin diabetes, niillä on ollut se aina. Piste. Ja kakkostyypin diabeteksen saa, jos on keskivartalolihava ja vanha ja se on geeneissä. Piste.
"Ja hei? Mä oon kaksikymmentä, ei se nyt oikeesti voi mulla olla? Joojoo, samat oireet, mut haloo, eiks kaikilla oo hirvee jano kesällä? Kaikki muutkin juoksis vessassa, jos joisivat 3-4 litraa vettä päivässä? Joo, ehkä mä oon vähän laihtunut kun hirvee stressi päällä ja samalla juon niin paljon, ei haittaa et paino putoo! Mua varmaan väsyttääkin sen stressin takia ja koska stressaan, mulla on maha kipee. Ja koska oon väsyny ja juon paljon ja unohdan syödä (koska nälkä ei tunnu) niin siks mua varmaan heikottaakin näin paljon? Eiks nii? Tää johtuu vaan stressistä, ei mulla nyt OIKEESTI hei voi Diabetes olla!"
- Mutta kyllä Elinalla nyt on diabetes. Kyllä nämä kaikki ovat diabeteksen oireita, ne voisi laittaa ehkä myös stressin piikkiin, mutta verikokeet puhuivat puolestaan ja hoidon alettua kaikki oireet myös katosivat! Vaikka Elina onkin vain kahdenkymmenen, voi haima lopettaa insuliinin tuotannon ilman lääketieteellistä järkevää syytä. Oireina minulla oli tosiaan kaikki nuo edelliset, mutta mielikuvitukseni sai ne lohduttavasti samaan pieneen oravanpyörään, mihin ei edes diabeteksen ajattelu mahtunut.
Diabeteksen diagnosoimisen jälkeen on elämässäni tapahtunut Iso muutos, isolla i:llä, I niinkuin Insuliini. Arjessa on paljon muuttunut, mutta vielä enemmän parantunut!
Alkuun piikkikammoisena oli ihan hirveä ajatella, että jokaisen hiilihydraattipitoisen ruuan mukaan täytyy annostella oikea pikainsuliinimäärä ja pistää sen mukaan aina ennen syömistä. Aamuisin ja iltaisin pitää pistää pitkävaikutteiset insuliinit ja muistaa alkuvaiheen (aivan liian useat) sokerinmittaukset, eli pistämistä sormenpäihin tiedossa ja Paljon! Ensimmäinen ajatus oli, että AU, piikkikammoisen päivät paratiisissa! Onneksi kaikki on nykyään niin helppoa ja tekniikan ansiosta niin kätevän ja ihanan pientä, esimerkiks just ne neulat! ;)
Ja miten voikaan pieni pistäminen parantaa yleistä vointia näin paljon! <3
Ps. Se mikä ei tapa, se vahvistaa!
maanantai 12. elokuuta 2013
Insuliiniriippuvuus.
Tänään tuli taas muistettua oma lapsellisuutensa!
Niin olin muka hyväksynyt oman diabetekseni jo, mutta ehkä siitä olemattomasta toivosta on vieläkin rippeitä jäljellä.. Tänään poiketessani ensimmäistä kertaa apteekkiin hakemaan insuliineja, muistin oman naiviuteni sairauteni suhteen. Tajusin sen reseptitiskillä apteekkarin puhuessa insuliinireseptin kestosta ja seuraavasta insuliininhakemisesta - Totta, eihän tää ollutkaan mikään antibiootti, et haetaan kerran ja unohdetaan siihen. Kyllä mun täytyy näitä aina tulla hakemaan lisää!
Todellisuus tämän sairauden jatkuvuudesta jotenkin valkeni mulle vasta apteekkarin puhuessa jatkosta. Kummallista! Kyllähän lääkärit ja hoitajat ja lähipiiri on siitä kertonut ja kyllä minä sen olen tiennyt, mutta nyt sen vasta ymmärsin! Hui. Onpas tietäminen ja ymmärtäminen ihan kaksi eri maailmaa.
Muuten tässä on kaikki mennyt ihan hyvin, ainakin niin kauan kun diabeteshoitaja pääsee taas silmäilemään mun omahoitovihkoani! Hmm, ehkä kaikki ei aina näytä paperilla niin hyvältä, kun miltä tuntuu.
Olen siis kaksivuorotyössä, eli pistäminen ja sokereiden vahdinta on hieman haasteellisempaa, etenkin, kun päiväni maustetaan vielä 1½ tunnin työmatkoilla suuntaansa (jotka siis kuljen junilla ja busseilla). Lyhyesti kuvailtuna, jos vuoristorataa voisi kuvailla numeroin taulukoissa, niin siltä näyttää minun omahoitovihkoni viimeisen viikon ajalta! HyperHyperHypoHyperHypo. Oon tässä myöskin huomannut, että sanalle "Hukassa" löytyy aaaivan uusi ulottuvuus, jos sattuu sairastumaan diabetekseen ja verensokerien ihannearvoja ja insuliinin oikeita annostuksia vielä etsiskellään itselle sopiviksi.
Diabetekseni löytyi siis ihan vahingossa työhöntulotarkastuksessani, jossa mitattiin paastosokerit ja otettiin muutenkin hieman laajempi verikoe kaiken varalle.. Nähtävästi se olikin ihan hyvä juttu!
Niille, jotka eivät ymmärrettävästi ole ihan perillä kaikesta diabeteksesta niin verensokerien ihannearvot ovat siinä 4-6 hujakoilla. Minun paastoverensokeriarvoni olivat löydettäessä melko korkeat eli 18,9. Työterveydestä koitettiin tavoitella mua monesti seuraavana päivänä, mutten voinut töissä vastata... Illalla menin netin kautta selvittämään verikoetuloksia ja arvelin tietäväni syyn, miksi he koettivat minua tavoitella. Varmuudeksi soitin vielä lähihoitajatutulleni, joka vahvisti aavistuksiani. Aamulla soitin itse (pahimmasta shokista selvittyäni) työterveyteen ja sain käskyn tulla hetimiten lääkärin juttusille ja siitä sainkin jo kiireesti lähetettä sairaalaan ja diagnoosi oli kädessäni jo illalla. Seuraavana päivänä oli verikoetta niin paljon, että siitä oli mustelmat kyynärtaipeissa muistuttamassa vielä monet päivät. Seuraavan viikon olinkin sitten sairauslomalla, tutustumassa uuteen minääni ja opetellen pistämistä, hiilareita, insuliinien vaikutuksia ja juoksemassa lääkärissä ja diabeteshoitajan tykönä.
Alkuun työhönpaluu jopa vähän pelotti. Asiat lutviutui vapaalla kyllä, kun oli aikaa rauhassa laskeskella, opetella ja syödä säännöllisesti. Entä työelämässä?
Työskentelen asiakaspalvelussa päivät kellotettuna. Apua. Miten kerkeän kaiken tämän pistämisen ja mittaamisen kanssa! No, hengissä ollaan, mutta kuten aijemmin jo saatoit lukea - HyperHypoHyperHypo.
No ehkä tämä tästä vielä tasaisemmaksi muuttuu! Onnea on, että toistaiseksi kaikki näyttää pahalta vain paperilla. ;)
Hyvillä mielin kohti huomista! :)
Niin olin muka hyväksynyt oman diabetekseni jo, mutta ehkä siitä olemattomasta toivosta on vieläkin rippeitä jäljellä.. Tänään poiketessani ensimmäistä kertaa apteekkiin hakemaan insuliineja, muistin oman naiviuteni sairauteni suhteen. Tajusin sen reseptitiskillä apteekkarin puhuessa insuliinireseptin kestosta ja seuraavasta insuliininhakemisesta - Totta, eihän tää ollutkaan mikään antibiootti, et haetaan kerran ja unohdetaan siihen. Kyllä mun täytyy näitä aina tulla hakemaan lisää!
Todellisuus tämän sairauden jatkuvuudesta jotenkin valkeni mulle vasta apteekkarin puhuessa jatkosta. Kummallista! Kyllähän lääkärit ja hoitajat ja lähipiiri on siitä kertonut ja kyllä minä sen olen tiennyt, mutta nyt sen vasta ymmärsin! Hui. Onpas tietäminen ja ymmärtäminen ihan kaksi eri maailmaa.
Muuten tässä on kaikki mennyt ihan hyvin, ainakin niin kauan kun diabeteshoitaja pääsee taas silmäilemään mun omahoitovihkoani! Hmm, ehkä kaikki ei aina näytä paperilla niin hyvältä, kun miltä tuntuu.
Olen siis kaksivuorotyössä, eli pistäminen ja sokereiden vahdinta on hieman haasteellisempaa, etenkin, kun päiväni maustetaan vielä 1½ tunnin työmatkoilla suuntaansa (jotka siis kuljen junilla ja busseilla). Lyhyesti kuvailtuna, jos vuoristorataa voisi kuvailla numeroin taulukoissa, niin siltä näyttää minun omahoitovihkoni viimeisen viikon ajalta! HyperHyperHypoHyperHypo. Oon tässä myöskin huomannut, että sanalle "Hukassa" löytyy aaaivan uusi ulottuvuus, jos sattuu sairastumaan diabetekseen ja verensokerien ihannearvoja ja insuliinin oikeita annostuksia vielä etsiskellään itselle sopiviksi.
Diabetekseni löytyi siis ihan vahingossa työhöntulotarkastuksessani, jossa mitattiin paastosokerit ja otettiin muutenkin hieman laajempi verikoe kaiken varalle.. Nähtävästi se olikin ihan hyvä juttu!
Niille, jotka eivät ymmärrettävästi ole ihan perillä kaikesta diabeteksesta niin verensokerien ihannearvot ovat siinä 4-6 hujakoilla. Minun paastoverensokeriarvoni olivat löydettäessä melko korkeat eli 18,9. Työterveydestä koitettiin tavoitella mua monesti seuraavana päivänä, mutten voinut töissä vastata... Illalla menin netin kautta selvittämään verikoetuloksia ja arvelin tietäväni syyn, miksi he koettivat minua tavoitella. Varmuudeksi soitin vielä lähihoitajatutulleni, joka vahvisti aavistuksiani. Aamulla soitin itse (pahimmasta shokista selvittyäni) työterveyteen ja sain käskyn tulla hetimiten lääkärin juttusille ja siitä sainkin jo kiireesti lähetettä sairaalaan ja diagnoosi oli kädessäni jo illalla. Seuraavana päivänä oli verikoetta niin paljon, että siitä oli mustelmat kyynärtaipeissa muistuttamassa vielä monet päivät. Seuraavan viikon olinkin sitten sairauslomalla, tutustumassa uuteen minääni ja opetellen pistämistä, hiilareita, insuliinien vaikutuksia ja juoksemassa lääkärissä ja diabeteshoitajan tykönä.
Alkuun työhönpaluu jopa vähän pelotti. Asiat lutviutui vapaalla kyllä, kun oli aikaa rauhassa laskeskella, opetella ja syödä säännöllisesti. Entä työelämässä?
Työskentelen asiakaspalvelussa päivät kellotettuna. Apua. Miten kerkeän kaiken tämän pistämisen ja mittaamisen kanssa! No, hengissä ollaan, mutta kuten aijemmin jo saatoit lukea - HyperHypoHyperHypo.
No ehkä tämä tästä vielä tasaisemmaksi muuttuu! Onnea on, että toistaiseksi kaikki näyttää pahalta vain paperilla. ;)
Hyvillä mielin kohti huomista! :)
lauantai 10. elokuuta 2013
Kun kaikki on vasta alussa!
Alun alkua vai lopun alkua? Se jää nähtäväksi.
Olen 20 -vuotias nainen, jonka maailma muuttui silmänräpäyksessä työhöntulotarkastuksen verikokeiden tuloksia tarkistellessa.. Löytyi se, mitä ei odotettu löytyvän, eli Tyypin 1 Diabetes LADA (Latent Autoimmune Diabetes in Adults).
Viikko sitten, kun lääkäri ojensi minulle sairauslomalapun tuoreeltaan löydetystä diabeteksesta, ajattelin, että kyllä minä vielä tästä unesta herään ja palaan taas takaisin entiseen elämääni, terveenä. Ehkä on pieni mahdollisuus koetulosten sekaantumisesta ja saankin omat "terveenpaperini" takaisin, joissa kaikki oireet kuitataan stressillä!? Toisin kävi.
Heräsin ja ymmärsin elämäni muuttuneen. Tulen aina heräämään diabeetikkona. Ensimmäiset päivät ensishokissa ajattelin, että johan nyt on huono vitsi. Lyödä nyt parikymppiselle, piikkikammoiselle ja erittäin huonon matematiikan omaavalle naisenalulle diabeetikon paperit käteen! Ja vielä Ykköstyypin paperit! "En mä tällaista halunnut, enhän mä nyt voi olla diabeetikko?".
Sisäistääkseni uuden sairauteni halusin tietää Tyypin 1 Diabeteksesta kaiken jo ennen ensimmäistä diabeteshoitajan tapaamista. Pahimpaan tiedonjanooni kulutin tunteja tietokoneen äärellä tutkien Diabetesliiton sivustoja ja etsien kaikenlaista tietoa koko sairaudesta. Huomasin, miten vähän oikeastaan edes tiesin diabeteksesta...
No viikko kului kuitenkin, ja tässä sitä ollaan ihmettelemässä, miten piikkikammoineni olen vielä tajuissani! Neulakammo on kyllä varissut hiljalleen jo ainakin lievemmäksi, mutta matikkapääni suhteen olen edelleen aivan hukassa! (Onnekseni diabeetikko pärjää melko pienellä laskuopilla..) Huomasin myös, miten vaikeaa on löytää oikeanlaista ja tsemppaavaa vertaistukea netistä.. Blogeja löysin pari, mutta viime päivityksistä oli jo aikaa.. Keskustelupalstoilla hääriminen tuntui myöskin ajanhaaskaukselta, joten päätinpä tehdä asialle sitten itse jotain! Ja tässä sitä nyt sitten on! :) Toivottavasti blogini auttaa ehkä jotakuta toista, joka painii samojen ongelmien äärellä!
En aiemmin ole juurikaan lukenut blogeja, (saatika ajatellut itse päätyväni tähän kirjoittamaan yhtä) joten tämä bloggaus on minulle yhtä uusi juttu kuin tuore diagnoosikin! Eli anteeksi jo etukäteen oleva ja tuleva alkukankeus Ykköstyyppinä bloggaamisesta! Mutta päivä kerrallaan..!
Sokerihuuruisin terveisin,
Elina
Olen 20 -vuotias nainen, jonka maailma muuttui silmänräpäyksessä työhöntulotarkastuksen verikokeiden tuloksia tarkistellessa.. Löytyi se, mitä ei odotettu löytyvän, eli Tyypin 1 Diabetes LADA (Latent Autoimmune Diabetes in Adults).
Viikko sitten, kun lääkäri ojensi minulle sairauslomalapun tuoreeltaan löydetystä diabeteksesta, ajattelin, että kyllä minä vielä tästä unesta herään ja palaan taas takaisin entiseen elämääni, terveenä. Ehkä on pieni mahdollisuus koetulosten sekaantumisesta ja saankin omat "terveenpaperini" takaisin, joissa kaikki oireet kuitataan stressillä!? Toisin kävi.
Heräsin ja ymmärsin elämäni muuttuneen. Tulen aina heräämään diabeetikkona. Ensimmäiset päivät ensishokissa ajattelin, että johan nyt on huono vitsi. Lyödä nyt parikymppiselle, piikkikammoiselle ja erittäin huonon matematiikan omaavalle naisenalulle diabeetikon paperit käteen! Ja vielä Ykköstyypin paperit! "En mä tällaista halunnut, enhän mä nyt voi olla diabeetikko?".
Sisäistääkseni uuden sairauteni halusin tietää Tyypin 1 Diabeteksesta kaiken jo ennen ensimmäistä diabeteshoitajan tapaamista. Pahimpaan tiedonjanooni kulutin tunteja tietokoneen äärellä tutkien Diabetesliiton sivustoja ja etsien kaikenlaista tietoa koko sairaudesta. Huomasin, miten vähän oikeastaan edes tiesin diabeteksesta...
No viikko kului kuitenkin, ja tässä sitä ollaan ihmettelemässä, miten piikkikammoineni olen vielä tajuissani! Neulakammo on kyllä varissut hiljalleen jo ainakin lievemmäksi, mutta matikkapääni suhteen olen edelleen aivan hukassa! (Onnekseni diabeetikko pärjää melko pienellä laskuopilla..) Huomasin myös, miten vaikeaa on löytää oikeanlaista ja tsemppaavaa vertaistukea netistä.. Blogeja löysin pari, mutta viime päivityksistä oli jo aikaa.. Keskustelupalstoilla hääriminen tuntui myöskin ajanhaaskaukselta, joten päätinpä tehdä asialle sitten itse jotain! Ja tässä sitä nyt sitten on! :) Toivottavasti blogini auttaa ehkä jotakuta toista, joka painii samojen ongelmien äärellä!
En aiemmin ole juurikaan lukenut blogeja, (saatika ajatellut itse päätyväni tähän kirjoittamaan yhtä) joten tämä bloggaus on minulle yhtä uusi juttu kuin tuore diagnoosikin! Eli anteeksi jo etukäteen oleva ja tuleva alkukankeus Ykköstyyppinä bloggaamisesta! Mutta päivä kerrallaan..!
Sokerihuuruisin terveisin,
Elina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)