Okei, joo, unohdin.
Taas.
Oho.
Tää mun vuosi näyttää menevän tällain blogin rivien välistä luettuna oikeinkin nopsasti ja joka kuukausi tuntuu tapahtuvan jotain uutta! Elämä myllertää ja aika juoksee ohi! Välillä tuntuu, ettei oikein itsekään pysy ajantasalla oman elämänsä ajankulusta?
Nooh, se mihin jäin viime kerralla oli tilanteen päivitystä sitten maaliskuusta elokuun kuulumisiin. Ja kyllä, ajattelin kiteyttää taas tämän välistä jääneen ajan samalla kaavalla, kuin viimeksikin :) Eli paljon on tapahtunut. On ollut niitä elämän kliseisiä ylä- ja alamäkiä..
... Ylämäet voi lukea rivien välistä korkeina sokereina ja alamäet tiettyjen käyrien tasaantumisena.. Keep on reading! ;)
Aloitamme syyskuusta. Syyskuussa korkattiin virallinen kaakao-kausi, pengottiin mummun kutomat villasukat taas viilenevien iltojen varalle ja pakoiltiin ankeaa syyskeliä kotona viltin alla. Vilttien kätköissä kerkesikin sitten miettiä, mitä sitä elämältään ja tulevaisuudeltaan oikein tahtoo ja miten sen nuoruutensa haluaa tuhlata mahdollisimman monipuolisesti ;) Siinä tultiinkin sitten siihen päätökseen, että nyt saa Toijala jäädä! Uutta asuntoa lähdettiin etsimään Tampereen suunnalta ja työn ja tuskan jälkeen löytyikin oikein ihana asunto läheltä Tampereen keskustaa!
Lokakuussa alkoikin sitten uusi alku Tamperelaisena tyttönä :) Kaikki asiat alkoivat vähitellen loksahtelemaan paikoillensa. Asunto alkoi tuntua jo kodilta ja Tampere enemmän kuin oikealta päätökseltä <3 Lokakuussa ehdin myös lomailla hetkisen ja nähdä enemmän perhettä ja ystäviä, sekä kerettiinpä tehdä pikavisiitti veljen kanssa Tallinnaankin! :)
Marraskuu on mennyt todella vauhdikkaasti. Apua, ihan kohtakohtakohta on jo joulukuu! Mä oon onneksi varustautunut joulun odotukseen jo hyvissä ajoin, sillä glögiä on nimittäin mennyt jo litratolkulla ja sitä menee edelleenkin ihan vuodenvaihteeseen saakka! Asunto on vuorattu myös jo vaniljan tuoksuisilla kynttilöillä, vaikken kyllä nykyään kotona juuri kerkeä ollakaan! Mulle on Tampereelle muuton myötä kehkeytynyt paha tapa täyttää mun kalenterini aivan täyteen, mutta eipä se haittaa. :)
Mutta, vaikka elämä muuten onkin alkanut suttaantua oikein mukavasti, eipä se aina näy oletetulla tavalla verensokerien kanssa? Jostain syystä verensokerini ovat olleet aika korkealla välillä, ja tästä 'masentuneena' myönnän annostelleeni insuliinia myös välillä vähän sinnepäin, enemmän kuin, että olisin aina jaksanut kovin tarkkaan laskea kaikkia hiilareita..
Kävin lokakuussa diabeteskontrollissa lääkärin luona, mutta kaikki olikin ihan jees, ei näkynyt mitään niin shokeeraavia yltiökorkeita sokerikäyriä, toisin kuin itse olin uumoillut/olettanut, koska..
...Koska koska, mähän ehdin jo saada parilta ****** hoitajalta ja lääkäriltä tuossa lennossa jo välittömiä amputaatio-uhkauksiakin! Että mua suututti sillon ja pistää suututtaan taas edes muistella sitä koko sattumaa!
No kumminkin, oli syyskuun loppu ja olin ihan päivän-parin sisällä muuttamassa Tampereelle ja hoksasin töissä, että verensokerimittarini ei enää suostunutkaan toimimaan. Nooh, puhelinta käteen ja soittoa Tampereen päätyyn, että nyt kävi näin, mitä teen, en pääse hakemaan varamittaria millään (koska työt) .. Noh, asiaa lähettiin selvittään ja kohta puhelin soikin uudestaan. Siellä samainen vastaanotto-sanonkomikä alkaakin ensimmäisenä töykeästi uhkailemaan mua amputaatiolla, koska en ole mitannut mun sokereitani ahkerasti! Olin hetken hämilläni ja selvitin kyseiselle Sanonkomille, että soitin heille samalla hetkellä kun huomasin mittarini rikkoutuneen, että olen kyllä muuten mittaillut sokereitani. No, lisää amputaatiouhkailua ja ihmeellistä pään auontaa ja käsky hakea varamittari Valkeakoskista.
Minäpä hain. Ainoa vaan että Valkeakoskiin päästessäni mut haettiinkin jonnekin huoneeseen X, jossa sain sitten ihan sairaanhoitajan ja lääkärin yhteisläksytyksen, joka oli kiteytettynä että; kohta lähtee käsi tai jalka, sillä pitää tehdä amputaatio, koska en hoida itseäni. Alaa pitää myöskin vaihtaa, koska diabeetikko ei kuulemma voi toimia parturi-kampaajana (Excuse me?!) ja mun pitää ehdottomasti lähteä hoitoon, jos haluan pitää sormeni.
Justiinsa?! Ensinnäkin, heillä ei ollut mitään perusteita vetää tollasia johtopäätöksiä terveydentilastani, koska 1, He eivät tunteneet mua. 2, Mitään 'tuoreita' verikokeita ei ollut tehty ja aikaisemmat verikokeet olivat ihan ok. 3, Millä perusteella diabeetikko ei voi toimia kampaajana? 4, Amputaatiolla uhkaaminen meni kevyesti tunteisiin ja olin niin shokissa/järkyttynyt/raivoissani heidän keksimistään uhkailuista, etten saanut juurikaan sanaa suustani ennen seuraavan aamun puhelua omalle diabeteshoitajalleni, joka ihmetteli asiaa suuresti. Onneksi mulla oli (yhyy oli..) ihana dipa-hoitaja!
Kärjistettynä siis, mulla hajos verensokerimittari (a.k.a verkkari) ja soitan asiasta, että mistä saan uuen, niin mua aletaa uhkaileen kolmelta eri taholta amputaatiolla ja tiesmillä! Aargh.. Ja taas tää meni tunteisiin :D
Saapas nähdä millainen diabeteksen hoitohenkilökunta Tampereella mua odottaa.. :)
Ps.
Terveisiä sinne
Valkeakosken päivystyksen (jätänsanomattamillaiselle) henkilökunnalle;
Mulla on kaikki raajat tallella ja teen edelleen tukkaa työkseni ja voin niin hyvin kuin nuori diabeetikko vaan voi voida!
Pps.
Hyvää jatkoa! (..tai proteesia tai mitä ny käytättekään niihin amputaatioihinne)
:)
