Insuliiniriippuvuus.

Tänään tuli taas muistettua oma lapsellisuutensa!
Niin olin muka hyväksynyt oman diabetekseni jo, mutta ehkä siitä olemattomasta toivosta on vieläkin rippeitä jäljellä.. Tänään poiketessani ensimmäistä kertaa apteekkiin hakemaan insuliineja, muistin oman naiviuteni sairauteni suhteen. Tajusin sen reseptitiskillä apteekkarin puhuessa insuliinireseptin kestosta ja seuraavasta insuliininhakemisesta - Totta, eihän tää ollutkaan mikään antibiootti, et haetaan kerran ja unohdetaan siihen. Kyllä mun täytyy näitä aina tulla hakemaan lisää!
Todellisuus tämän sairauden jatkuvuudesta jotenkin valkeni mulle vasta apteekkarin puhuessa jatkosta. Kummallista! Kyllähän lääkärit ja hoitajat ja lähipiiri on siitä kertonut ja kyllä minä sen olen tiennyt, mutta nyt sen vasta ymmärsin! Hui. Onpas tietäminen ja ymmärtäminen ihan kaksi eri maailmaa.

Muuten tässä on kaikki mennyt ihan hyvin, ainakin niin kauan kun diabeteshoitaja pääsee taas silmäilemään mun omahoitovihkoani! Hmm, ehkä kaikki ei aina näytä paperilla niin hyvältä, kun miltä tuntuu.
Olen siis kaksivuorotyössä, eli pistäminen ja sokereiden vahdinta on hieman haasteellisempaa, etenkin, kun päiväni maustetaan vielä 1½ tunnin työmatkoilla suuntaansa (jotka siis kuljen junilla ja busseilla). Lyhyesti kuvailtuna, jos vuoristorataa voisi kuvailla numeroin taulukoissa, niin siltä näyttää minun omahoitovihkoni viimeisen viikon ajalta! HyperHyperHypoHyperHypo. Oon tässä myöskin huomannut, että sanalle "Hukassa" löytyy aaaivan uusi ulottuvuus, jos sattuu sairastumaan diabetekseen ja verensokerien ihannearvoja ja insuliinin oikeita annostuksia vielä etsiskellään itselle sopiviksi.

Diabetekseni löytyi siis ihan vahingossa työhöntulotarkastuksessani, jossa mitattiin paastosokerit ja otettiin muutenkin hieman laajempi verikoe kaiken varalle.. Nähtävästi se olikin ihan hyvä juttu!
Niille, jotka eivät ymmärrettävästi ole ihan perillä kaikesta diabeteksesta niin verensokerien ihannearvot ovat siinä 4-6 hujakoilla. Minun paastoverensokeriarvoni olivat löydettäessä melko korkeat eli 18,9. Työterveydestä koitettiin tavoitella mua monesti seuraavana päivänä, mutten voinut töissä vastata... Illalla menin netin kautta selvittämään verikoetuloksia ja arvelin tietäväni syyn, miksi he koettivat minua tavoitella. Varmuudeksi soitin vielä lähihoitajatutulleni, joka vahvisti aavistuksiani. Aamulla soitin itse (pahimmasta shokista selvittyäni) työterveyteen ja sain käskyn tulla hetimiten lääkärin juttusille ja siitä sainkin jo kiireesti lähetettä sairaalaan ja diagnoosi oli kädessäni jo illalla. Seuraavana päivänä oli verikoetta niin paljon, että siitä oli mustelmat kyynärtaipeissa muistuttamassa vielä monet päivät. Seuraavan viikon olinkin sitten sairauslomalla, tutustumassa uuteen minääni ja opetellen pistämistä, hiilareita, insuliinien vaikutuksia ja juoksemassa lääkärissä ja diabeteshoitajan tykönä.
Alkuun työhönpaluu jopa vähän pelotti. Asiat lutviutui vapaalla kyllä, kun oli aikaa rauhassa laskeskella, opetella ja syödä säännöllisesti. Entä työelämässä?
Työskentelen asiakaspalvelussa päivät kellotettuna. Apua. Miten kerkeän kaiken tämän pistämisen ja mittaamisen kanssa! No, hengissä ollaan, mutta kuten aijemmin jo saatoit lukea - HyperHypoHyperHypo.
No ehkä tämä tästä vielä tasaisemmaksi muuttuu! Onnea on, että toistaiseksi kaikki näyttää pahalta vain paperilla. ;)

Hyvillä mielin kohti huomista! :)