Käymme yhdessä ain

Mä oon varmaan koko Suomen sitoutumiskammoisin ihminen kaiken suhteen.

En halua mitään sitovia juttuja, oli ne sitten mitä ikinä tahansa.

Ja nyt sitten kuitenkin pitäisi sitoutumiskammoisena ihmisenä olla naimisissa diabeteksen kanssa koko loppuikä?

Koska liittomme D:n kanssa on vielä tuore, oli viime keskiviikkona ensimmäinen lääkärikontrollini. Siellä kysellään kuulumiset ja jaksamiset, katsellaan vähän miltä ovat verensokerit näyttäneet viime käynnistä, mietitään yleisesti hoitoa ja katsellaan labrakokeiden tuloksia.. Niin, tai niinhän sen kuuluisi mennä.. Tämä tyttö kun unohti labrakokeet tyystin ja muisti käydä verikokeissa vasta samaisena aamuna. Ja kuten arvata saattaa ei unohtelu loppunut tähänkään.. Matkalla lääkäriin muistin unohtaneeni myös verensokeripäiväkirjan kiireessä kotiin. Eli juurikin sen vihkosen, minne minun ainakin kuuluisi kirjoittaa säntillisesti kaikki verensokeriarvoni ja insuliinimäärien pistämiset.. Sillälailla!

Kuvaavin sana lääkärikäynnistä kokonaisuudessaan on varmaankin sana myllertävä. En tiedä onko se edes sana, mutta kuvaavin se silti on.. Myllertäväksi sen kontrollikäynnin teki se, että kuulin ja omaksuin paljon uutta  (ottaen siis huomioon että noin 5 kuukautta sitten en tiennyt mitään diabeteksesta). Laboratoriokokeilla ja kontrollikäynneillä seuraillaan muunmuassa keliakian riskiä, mitä en tiennyt. Toivottavasti sitä ei ole, eikä tule. Pitkäaikaissokerit pääsevät myös syyniin lääkärin silmän alla. Niitä tutkitaan, koska ne kuvaavat parhaiten hoidon onnistumista ja niitä seurailemalla voidaan hyvin puuttua esimerkiksi lisäsairauksien ennaltaehkäisemiseen. Lisäsairauksien listahan on diabeteksen kohdalla pitkä ja synkkä. On silmänpohjien rappeutumista, sydän- ja verisuonisairauksia ja kaikkea muuta mitä en halua edes muistella.. Onneksi niitä esiintyy 'vasta' kun diabetesta on sairastanut monia vuosia, eikä niitä juurikaan esiinny ennen viidettätoista sairausvuotta ykköstyypeillä.

Loppujenopuksi on se aika ankaraa, että yhtäkkiä onkin diabetes ja seuraavassa hetkessä jo vähän totutellaan ajatukseen, että kun diabeteksen kanssa elää parisenkymmentä vuotta niin alkaakin jo paukkua.. Ja sen kanssahan on elettävä, tästä liitosta kun ei eroa saa hakemallakaan!

Joten taidanpa tästä lähteä mittailemaan sokereita ja vaikuttamaan tulevaan! ;)