Mitä minulle kuuluu kun minusta ei ole kuulunut?
Noh. Paljon! Paljon on tapahtunut marraskuun jälkeen ja se on ikävä kyllä päässyt näkymään tässä bloginkirjoituksessa, koska kirjoituksiahan ei ole ollut! Anteeksianteeksi! Mutta tässä sitä taas lorvitaan koneen ääressä ja koetetaan saada tekstiä kasaan! :)
Voin kertoa, että blogin kirjoittelu ei ole ollut ainoa, mitä olen unohtanut.. Välillä mietin tosissani, että jos menisin ja testauttaisin itseni, olisin TAKUULLA Suomen nuorin ja ainoa parikymppinen dementikko! Unohteluni on nimittäin aika säännöllistä.. :P
Milloin unohdan pistää Levemirin (eli pitkäaikaisen insuliinin), millon unohdan pistää NovoRapidin (insuliinin, jota käytän ruokailun yhteydessä), milloin jätän verensokerit mittaamatta, milloin unohdan ottaa tarpeeksi neuloja töihin ja siitä syystä loput työpäivästä menee karpatessa..
Aijaijai ja tsotsot! Eipäs tule seuraavat HbA1c -tulokset olemaan kovin hyvissä arvoissa! Seuraavaa lääkärin kontrollia odotan tällä hetkellä yhtä paljon kuin ala-asteella opettajan puhuttelua jälki-istunnossa.. Noottia tulee! :D
Mutta.. Onneksi mulla on lopun elämääni aikaa koittaa parannella niitä arvoja ja tuloksia ja tavotteita jaajaajaa... Nii. Koko loppuelämä.
Yks mikä mua on semisti ruvennu riepoon tammikuun aikana, on tää kakkostyypin diabetes. Nää Eevan, Annan yms naistenlehtien tsemppikirjoitukset ihmisten huimista painonpudotuksista; "Näin Kalevi-Annikki laihdutti huimat 80kg ja pääsi eroon diabeteksestä!" Jeejee, ihan hieno homma.
Mutta ensinnäki, jos sä painat sen 170 kiloo, niin on suorastaan kumma, jollei sulla siinä vaiheessa löydy jo 2-tyypin dipa. Oikeesti oon ihan vilpittömän ilonen, et nää ihmiset on saanu sen painon putoon ja on lähempänä sitä normaalipainoa, se on noista oikeesti isoista lähtöpainoista jo ihan mieletön suoritus! Mutta, pointtina se, et mun mielestä noista korostuu se elämän epäreiluus ykköstyyppejä kohtaan. Vaik mä oisin kuinka anorektinen ja oisin pudottanu painoo vaikka kuinka, mä en saa ikinä sitä dipaa pois!
Olin ihan suunnattoman kateuden ja vähän ärtymyksenkin vallassa, kun luin näitä tarinoita, joissa ihmiset pääsee hehkuttamaan sitä kuinka ei enää tarvitse insuliinia käyttää ja kuinka on elämä nyt auvoista ja ihanaa ja kevyttä ja terveellistä ja ei enää tarvitse miettiä diabeteksen kanssa tulevia sivuoireita!
MÄÄKIN HALUAN. Miks mä en saanu pelkkää kakkostyypin dipaa?
Ja kyllä. Nyt ollaan siinä vaiheessa kun eläminen diabeteksen kanssa ei tosiaankaan ole kivaa. Mutta kukapa täällä olettaakaan, että koko elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista? :)
Nyt meen lunastamaan mun uuden vuoden lupausta ja meen mittailemaan sokereitani, jotta pääsen vielä joskus niihin hyviin hoba-arvoihin!! :)
Hyvää helmikuun jatkoa! :)
Ikävä kuulla ettei diabeteksen kanssa mene tällä hetkellä kauhean hyvin. Olen itse nyt tämän vuoden sairastamisen aikana tainnut unohtaa kerran pistää pitkäaikaisen inskan... Mä nyt tosin olen muutenkin vähän kontrollifriikki asioiden muistamisen kanssa.
VastaaPoistaSinänsä kyllä on tuo mainitsemasi 2. tyypin diabetes surullinen homma kun siitä voi tosiaan päästä sillä tavalla eroon että laihduttaa ja muuttaa ruokailutottumuksiaan ym mutta sitten taas kakkostyyppiläisiä kohtaan sairauksen toteamisen aikana on kovin paljon "no itsepähän olet sairautesi huonoilla elintavoilla hankkinut" -luuloja jonka vuoksi esim oman isäni kohdalla on ollut ikävää seurata kun ei hän pysty laihduttamaan liikkumisen avulla kun ei rikkinäisen selän ja jalkojen kanssa pääse kunnolla edes kävelemään. Eikä hän ole edes kovin paljon ylipainoinen ja kehokin on mennyt rikki rasittavan työn seurauksena.
Mulla oli kuukauden kestävä sairastaminen, sain varmaan kaikki influenssat putkeen ja sokerit oli sitten aamuin illoin yli 10 vaikka miten korjasi ja pisti lisää ja siinä vaiheessa kyllä teki mieli heittää verensokerimittarit päin seinää ja antaa olla mutta parhaansa kun yrittää niin kyllä se siitä. Tästäkin sairaudesta tulee rutiini ja minulla kun on säännöllinen arki niin helpottaa sairaudenkin kanssa kun tulee tehtyä mittaamiset ja pistämiset samaan aikaan joka päivä. Alussa olin koko ajan stressaantunut että muistanko varmasti pistää mutta nyt jos huomaan että olen aloittamassa syömisen ilman pistämistä niin tulee sellainen olo että tästä hommasta puuttuu nyt jotain ja menen hakemaan inskapussukkani :D
Tulipa romaani :D
Tuohon rutiiniin tulisi itsekkin pyrkiä, josko vaikka vähän helpottaisi muistamisiani! ;) Hyvää jatkoa sinulle ja isällesi!
PoistaAivan totta tuo D-tyyppien sekoittaminen / yhteenniputtaminen. Sitä tekee media koko ajan, eikä ihme että tavalliset tallaajat eivät erota tauteja. Lapsidiabeetikkojen perheitä syyllistetään huonoista elintavoista ja kehotetaan parantamaan tauti. Vasta viime aikoina Diabetesliittokin on herännyt (varovasti) kampanjoimaan asiassa. Eivät halua suututtaa suurta määrää tyypin 2 diabeetikkoja kuitenkaan paljastamalla, että taudista (tyyppi 2) voi suurin osa parantua tai ainakin päästä lääkkeistä eroon ihan vaan elintapamuutoksilla. Oikeastaan taudeilla pitäisi olla eri nimet. Tsemppiä sinulle haastavassa D-maailmassa. Et ole yksin.
VastaaPoistaTotta! Tuosta kuulee niin usein että "Ai sullako diabetes? Ei voi olla! Ethän sä oo ees lihava? Ootsä si juonu pelkkii limppareita aina vai..?" .. Nimien uusiminen ei kuulosta yhtään hullummalta! :)
PoistaItse nyt kolmekymppisenä (sen 24 vuotta sairastaneena) olen jo oppinut suhtautumaan rennosti. Lisäsairaudet tulee, jos niin on tarkotettu. Omista tädeistäni toinen on hoitanut sairautensa mallikkaasti ja saanut liitännäissairauksia, toinen suhtautunut asioihin välillä turhankin rennosti ja voi olosuhteisiin nähden edelleen hyvin, arpapeliä, sanon siis minä.
VastaaPoistaItse olen protestoinut jo pitkään tuota uutisointia vastaan, mutta ei siinä pahoita kuin oman mielensä, jos niitä jää lukemaan ja miettimään.
Jos vinkin saa antaa, niin ei kannata niistä sokereista stressata :) Välillä on hypoja ja hyrereitä, se kuuluu ykkösen elämään. Ei niitten jokapäiväisiä toki kuulu olla, mutta ei ne kerran kuussa sua samointein vie teholle tai dialyysilaitteeseen kiinni. Ja kun aiemmin kirjotit, että neuloja on liian vähän mukana ja karppaat sitten päivän, niin sanoisin, että on pienempi paha syödä normisti ja pistää kahdesti samalla neulalla. 90-luvulla käytettiin viikko samaa ruiskua ja hengissä tässä edelleen ollaan :D
Ootko muuten käyttäny edelleen sitä magneettikorua, joka sulla näky tuolla postauksessa, jossa pohdit diabetes-rannekkeen hankintaa? Olen nimittäin kuullu, että monilla se sekottaa sokereita.... Ootko itte huomannu vastaavaa?
Tsemppiä jatkoon!
Kännykkä on aika hyvä muistuttaja noissa pitkävaikutteisen pistoissa. Sinne vaan herätys aamu- ja iltainsuliinipistokselle. Itse olen myös vaihtanut sen paperisen hoitovihkon sähköiseen kännykkäsovellukseen. Siitä sovelluksesta saa siten kätevästi lähetettyä mittaukset ja pistot vaikka emailina. Samoin se laskee sokereiden keskiarvoa (päivä, viikko ja kuukausi) automaattisesti eli hoitotasapainon arviointikin voi olla vähän helpompaa. Sovellus on nimeltään OnTrack ja saatavissa ainakin androidille.
VastaaPoista